Agronomiliiton Vuoden vaikuttaja 2026 on professori, ETT Anu Hopia
Agronomiliitto ry on valinnut Vuoden vaikuttajaksi 2026 elintarviketieteilijä, tietokirjailija ja elintarvikekehityksen tutkimusprofessori Anu Hopian Turun yliopistosta.
Molekyyligastronomian pioneeri
Hopia on kunnostautunut paitsi kovan luokan tieteen tekijänä myös tieteen popularisoijana. Hän on kirjoittanut ja luennoinut ruoanlaiton kemiasta 1990-luvun puolivälistä lähtien.
Hän on käsitellyt muun muassa sitä, miten kemia ja fysiikka auttavat ymmärtämään ruoanlaittoa ja mitä syntyy, kun tiede ja gastronomia yhdistyvät. Mukaan mahtuu myös erikoisempia kysymyksiä, kuten se, voiko musiikki vaikuttaa siihen, miltä ruoka maistuu.
Monipuolista vaikuttamista
Hopian vaikuttamistyö ja tieteen popularisointi on näkynyt kirjoina, luentoina, blogeina ja työpajoina. Toimittajien on ollut helppo lähestyä häntä, ja hän on osannut kansantajuisesti selittää, miksi ruoka on sellaista kuin se on. Hopia on kirjoittanut useita tietokirjoja, ja hänet tunnetaan laajasti myös Tiede-lehden pitkäaikaisesta Kemistin keittiössä -palstasta. Suomen tietokirjailijat ry myönsi hänelle Tietokirjailijapalkinnon vuonna 2016. Hopia vetää myös tieteellisgastronomista ruokaklubia, joka kokoontuu Turussa, Seinäjoella ja Helsingissä Agronomitalossa.
Hopia itse ajattelee vaikuttamistyönsä perustuvan dialogille:
Kun olen miettinyt, mitä vaikuttaminen omalla kohdallani tarkoittaa, mieleeni on noussut ennen kaikkea yksi asia: vuoropuhelu. Tai oikeastaan ilo jutella, kuunnella ja tehdä yhteistyötä. Se, että saa kohdata ihmisiä, kuulla toisenlaisia ajatuksia ja huomata, miten oma käsitys maailmasta laajenee.
Anu Hopia
Yhteistyötä yli rajojen
Hopian juuret ovat Pohjois-Suomessa, tutkinnon hän on suorittanut Helsingissä ja työura on vienyt Uudellemaalle, Varsinais-Suomeen ja Etelä-Pohjanmaalle. Akateeminen ura johdatti myös Kaliforniaan, ja myöhemmin on elintarvikeinnovaation kaupallistamisen puitteissa Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan.
Uransa aikana hän on tehnyt yhteistyötä koko ruokaketjun kanssa: tuottajien, elintarviketeollisuuden, kaupan ja ravitsemuksenasiantuntijoiden sekä eri alojen luonnontieteilijöiden, kulttuurintutkijoiden, taiteilijoiden ja teknologian kehittäjien kanssa.
Moniulotteista ja rakentavaa yhteistyötä Hopia pitää jatkossakin tärkeänä:
Tarvitsemme keskusteluja tutkijoiden, yritysten, alkutuotannon, kaupan, päättäjien ja kansalaisten kesken. Sellaisia keskusteluja, joissa ei vain odoteta omaa puheenvuoroa, vaan todella kuunnellaan. Joissa voi myöntää, ettei tiedä. Ja joissa voi jopa huomata muuttaneensa mieltään.
Anu Hopia
Vuoden vaikuttaja on tunnustus vaikuttavuudesta ja esimerkkinä toimimisesta
Vuoden vaikuttaja -tunnustus annetaan henkilölle, joka on vaikuttanut myönteisesti ruoka-alan kehitykseen tai näkyvyyteen sekä muutoinkin toiminut kannustavana esimerkkinä muille.
Agronomiliitto haluaa Vuoden vaikuttaja -tunnustuksella palkita Anu Hopian pitkästä ja ansiokkaasta työstäsi elintarviketieteen tutkimuksen parissa, monipuolisesta tieteen popularisoinnista ja esimerkillisestä vaikuttamistyöstä ruoka-alalla.
Vuoden vaikuttaja julkistettiin Agronomiliiton jäsenseminaarissa 5.11.2026.
Haluan kiittää Agronomiliittoa tästä tunnustuksesta. Ja aivan erityisesti niitä lukemattomia ihmisiä, joiden kanssa olen vuosien varrella saanut ihmetellä, kysyä, väitellä, nauraa ja oppia. Jos oma työni on vaikuttanut johonkuhun, yhtä varmasti kaikki nuo kohtaamiset ovat vaikuttaneet minuun. Ehkä vaikuttamisen hienoin muoto ei lopulta olekaan se, että saa oman näkemyksensä läpi, vaan se, että saa toiset innostumaan uusista kysymyksistä – ja huomaa samalla oman maailmankuvansa jälleen vähän avartuneen.