Ravitsemusasiantuntijuutta vai tuntemattomuutta?
25.2.2014 11:45
Asiantuntijan on ansaittava maineensa.
Ravitsemusalan erityisasiantuntijoille lupaillaan turvallista tulevaisuutta: tammikuun puolivälissä julkaistun ETLAN selvityksen mukaan ravitsemusalan erityisasiantuntijat ovat peräti toiseksi parhaalla sijalla, kun ammatteja on tarkasteltu sen mukaan, miten turvattuja ne ovat tulevaisuudessa. Tarkastelu on tehty suhteessa tietotekniikan kehitykseen. Pohjana selvityksessä on Oxfordin yliopistossa tehty tutkimus, jota ETLA muokkasi suomalaisia työtehtäviä vastaavaksi.
Nämähän ovat kerrassaan hyviä uutisia! Paitsi että: keitä ravitsemusalan erityisasiantuntijoilla oikeastaan tarkoitetaan? Asiantuntija-termi on ikävästi omantunnon titteli: missään ei ole paalutettu, mitkä ansiot sen käyttämiseen oikeuttavat. Ravitsemustieteilijöiden huoleksi ja ärtymykseksi viime vuosien ravitsemusnoste on lisännyt myös itseään erilaisiksi ravitsemusasiantuntijoiksi nimittäneiden määrää.
Esimerkiksi ravitsemusasiantuntija ja -suunnittelija eivät titteleinä ole minkään suojauksen alla. Niiden käyttämiseen ei edellytetä ravitsemustieteen opintoja - valitettavaa, mutta totta. Viranomaisista vain kuluttajaviranomaisia asia liikuttaa edes välillisesti: kuluttajaa ei saa johtaa harhaan, mutta jos kuluttaja saa ”ravitsemusasiantuntijaltaan” sitä mitä hakeekin, ei asiassa ole viranomaisillakaan huomauttamista.
Ainoa selkeä ammattisuojaus osalle ravitsemustieteilijöistä tulee Valviralta ja sekin koskee vain laillistetun ravitsemusterapeutin nimikkeen asianmukaista käyttöä ja oikeutta toimia terveydenhuollossa.
Saako tilaaja sitä, mitä haluaa?
Todellista asiantuntijuutta on kuvattu mm. valmiuksina esittää perusteluja, arvioida riskejä ja todennäköisyyksiä, suhteuttaa asioita toisiinsa ja laittaa niitä tärkeysjärjestykseen. Asiantuntijan näkemykset perustuvat tilastoihin ja tutkimuksiin, vakiintuneisiin ja hyviin käytäntöihin.
Mutta maallikko katsoo yleensä yksittäistapauksia. Hänen arkiajattelussa omat mieltymykset ja arvot vaikuttavat siihen, minkä halutaan ja uskotaan olevan totta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuore pääjohtaja onkin sanonut osuvasti Helsingin Sanomien haastattelussa: ”Tiedeyhteisön yksimielisyys voi hävitä julkkiksen mielipiteelle. Ihmiset valitsevat kannan, joka miellyttää heitä”.
Tässäpä onkin ravitsemustieteilijöille pähkäiltävää: miten saamme asiantuntijuudellemme arvostusta, miten kilpailemme ihmisten ”miellytyskentällä”?
Ainakin tuomalla koulutustaustamme nykyistä paremmin esille. Virallista asiantuntijuutta nimittäin arvostetaan Suomessa edelleen. Tutkimus- ja viestintätoimisto Kuule Oy selvitti syksyllä 2013 suomalaisten suhtautumista ravitsemussuosituksiin ja keräsi samalla vastauksia siihen, keiden asiantuntemukseen luotetaan eniten ravitsemuskysymyksissä. Luotettavimpana tiedonlähteenä pidettiin ravitsemusterapeuttia, kakkossijalla oli lääkäri ja kolmossijalla viralliset asiantuntijatahot.
Vaikka Suomi ei olekaan maa, jossa puhuttelu titteleillä on arkipäivää, koulutustaustan esilletuonti on ainoa erottautumiskeino ”ravintoasiantuntijoista”, joilla ei ole ravitsemustieteellistä taustaa. Tämä koskee erityisesti ravitsemustieteilijöitä, joilla ei ole terapiapätevyyttä. Käyntikorttiin tai sähköpostin allekirjoitusriviin ei siis pidä kirjoittaa pelkkää ravitsemusasiantuntijaa, vaan tarkemmin tyyliin ”Ravitsemusasiantuntija, ETM (ravitsemustiede)”.
Ja muistettava on, että käyntikorttiakin tärkeämpi on ansaittu maine. Korkeasti koulutettujen ravitsemusasiantuntijoiden maineesta on vastuussa koko ravitsemustieteilijäporukka. Jokainen on oman työnsä ja alansa elävä käyntikortti.
- MMM (ravitsemustiede) Leena Rechardt/ Ravitsemusterapeuttien yhdistyksen toiminnanjohtaja