Tutustu sivuihin!
COTES ry on vuonna 1953 perustettu Agronomiliiton koulutusalayhdistys, joka
- valvoo akavalaisen Agronomiliiton jäsenyhdistyksenä jäsentensä
palkkauksellisia, ammatillisia ja yhteiskunnallisia etuja - antaa lausuntoja kotitalous-, kuluttaja- ja ravitsemuspolitiikkaa sekä koulutusta koskevissa kysymyksissä
- järjestää jäsenilleen ammatilliseen osaamiseen liittyvää koulutusta sekä virkistystoimintaa
- osallistuu sekä kansalliseen että kansainväliseen järjestötoimintaan.
COTES ry:n jäsenillä on akateeminen koulutus kuluttajaekonomiassa, kodin teknologiassa tai ravitsemustieteissä. Ylemmän tutkinnon virallinen nimi on maatalous-metsätieteiden maisteri (MMM) ja alemman maatalous-metsätieteiden kandidaatti (MMK). Oppiaineiden jatkotutkintoja ovat maatalous-metsätieteiden lisensiaatti (MML) sekä maatalous-metsätieteiden tohtori (MMT).
Jäsenemme toimivat yhdyssiteenä kuluttajan, kotitalouden, elinkeinoelämän ja viranomaisten välillä. Yhdistyksen jäsenet työskentelevät monissa eri tehtävissä tutkimuksen, kehityksen, koulutuksen ja opetuksen parissa sekä neuvontajärjestöjen ja liike-elämän palveluksessa. Koulutuksen monipuolisuus, laaja-alaisuus ja käytännönläheisyys antavat jäsenillemme valmiudet toimia myös monilla muilla aloilla.
Voit tulostaa tästä esitteemme (pdf)
Sähköposti tehokkain tiedotuskanava
Cotes on siirtynyt käyttämään tiedottamisessa sähköpostia. Myös vuosikokouskutsu ja yhdistyksen dokumentit toimitetaan sähköisinä kaikille jäsenille.
Huolehdithan siis, että olet ilmoittanut voimassa olevan sähköpostiosoitteen Agronomiliittoon.
Jäsenmaksu on 18 euroa vuodessa, paitsi liittymisvuonna. Kunniajäseniltä ei peritä jäsenmaksua.
JÄSENTIEDOTTEET 2024
JÄSENTIEDOTTEET 2023
JÄSENTIEDOTTEET 2022
JÄSENTIEDOTTEET 2021
Artikkeli Kotivinkki 7/2020
Jäsenkirjeet
Jäsenkirje 6/2020
Jäsenkirje 5/2020
Jäsenkirje 4/2020
Jäsenkirje 3/2020
Jäsenkirje 2/2020
Jäsenkirje 1/2020
Jäsenkirje 3/2019
Jäsenkirje 2/2019
Jäsenkirje 1/2019
Jäsenkirje 1/2018
Jäsenkirje 2/2018
Jäsenkirje 3/2018
Jäsenkirje 4/2018
Jäsenkirje 5/2018
Jäsenkirje 1/2017
Jäsenkirje 2/2017
Jäsenkirje 3/2017
Jäsenkirje 4/2017
Jäsenkirje 5/2017
Jäsenkirje 1/2016
Jäsenkirje 2/2016
Jäsenkirje 3/2016
Jäsenkirje 4/2016
Jäsenkirje 5/2016
Jäsenkirje 1/2015
Jäsenkirje 2/2015
Jäsenkirje 3/2015
Jäsenkirje 1/2014
Jäsenkirje 2/2014
Jäsenkirje 3/2014
Jäsenkirje 1/2013
Jäsenkirje 2/2013
Jäsenkirje 3/2013
Raportti
Kulutustutkimusseuran syysseminaari 11/2015
Kannanotto
Puhdistusalan ylemmän korkeakouluopetuksen, laitostalousteknologian ja tutkimuksen puolesta
Vuosikokous 2024
Toiminnantarkastuskertomus 2023
Vuosikokous 2023
Vuosikokous 2022
Toiminnantarkastuskertomus 2021
Vuosikokous 2021
Toiminnantarkastuskertomus 2020
Talousarvio 2022
Vuosikokous 2020
Esityslista
Toimintakertomus vuodelta 2019
Toiminnantarkastuskertomus vuodelta 2019
Toimintasuunnitelma vuodelle 2021
Tasekirja vuodelta 2019
Talousarvio 2021
Cotes-koulutusstipendi 2019
Vuosikokous 2019
Esityslista
Toimintakertomus vuodelta 2018
Toiminnantarkastuskertomus vuodelta 2018
Toimintasuunnitelma vuodelle 2020
Tasekirja vuodelta 2018
Talousarvio 2020
Vuosikokous 2018
Esityslista
Toimintakertomus vuodelta 2017
Tasekirja vuodelta 2017
Toiminnantarkastuskertomus vuodelta 2017
Toimintasuunnitelma vuodelle 2019
Talousarvio 2019
Vuosikokous 2017
Esityslista
Toimintakertomus vuodelta 2016
Tasekirja vuodelta 2016
Toiminnantarkastuskertomus vuodelta 2016
Toimintasuunnitelma vuodelle 2018
Talousarvio 2018
Vuosikokous 2016
Esityslista
Toimintakertomus vuodelta 2015
Tilinpäätös vuodelta 2015
Toiminnantarkastuskertomus vuodelta 2015
Toimintasuunnitelma vuodelle 2017
Talousarvio 2017
Vuosikokous 2015
Esityslista vuosikokoukseen
Tasekirja ennen tilintarkastusta
Vuosikokous 2014
Esityslista 2013
Toimintakertomus vuodelta 2012
Toimintasuunnitelma vuodelle 2014
Toiminnantarkastuskertomus 2013
Talousarvio 2014
Artikkeli
kotivinkki nro 7 2020
Yhteistyötä
Cotesin yhteistyökumppaneita ovat mm. Oikos ry, Ravitsemusterapeuttien yhdistys, FIN-IFHE -neuvottelukunta sekä kuluttajaekonomian, ravitsemustieteiden oppiaineet Helsingin yliopistossa.
In English
This Society, established in 1953, is the educational branch of the Finnish Association of Academic Agronomists (FAAA), which is a member of the Confederation of Unions for Academic Professionals (AKAVA).
COTES
- oversees the financial, professional and social advantages of its members
- provides pronouncements on home economics, consumer and nutrition policy as well as advice on matters concerning education
- organises appropriate professional training and recreational activities
- and also participates in national and international events.
Members of COTES have an academic education
- consumer economics
- household technology or
- nutrition science.
The B. Sc. takes four years to complete and the M.Sc. degree takes approximately five years. Post-graduate studies lead to Lic. Sc. and Ph.D.
Our members are engaged in a link between
- consumer
- household
- business life and
- the authorities.
Our members are involved in many tasks including research, training and organisation counselling, and active engagement in the service of business life.
The manifold, extensive and practical nature of our education prepares members to become specialists in many different fields.