Kaikki irti kesätöistä
02.5.2018 11:55
Minne Itä-Suomen yliopiston ravitsemustieteilijät lähtevät kesätöihin?
Kesätöiden alku odottaa monella jo kulman takana, ja siitä syystä innostuimme selvittämään, millaisiin tehtäviin Itä-Suomen yliopistossa opiskelevia ravitsemustieteilijöitä, eli retikoita, on lähdössä. Perinteisesti on ollut yleistä, että retikoita työskentelee kesäisin vaihtelevissa tehtävissä ympäri Suomen. Valtaosa retikoista on tänäkin kesänä laittamassa asuntonsa alivuokralle ja lähdössä kesätöiden perässä pois Kuopiosta, mutta muutama on löytänyt itselleen kesätyön myös Kuopiosta tai sen lähialueilta.
Erilaisia kiinnostavia työtehtäviä, joita retikat ovat itselleen tänä vuonna löytäneet ovat muun muassa sairaanhoitajan työt Tampereen yliopistollisen sairaalan sisä- ja reumatautiosastolla, tutkimusapulaisen tehtävät Itä-Suomen yliopistolla, osastosihteerin työt Kuopion yliopistollisen sairaalan päivystyksessä, keittiötyöntekijän tehtävät huoltoasemalla tai sairaaloiden keittiöissä, tuotantotyöntekijöiden tehtävät Atrialla sekä Saarioisilla, kahvilatyöntekijän ja tarjoilijan tehtävät, asiakaspalvelijan tehtävät ekokauppa Ruohonjuuressa sekä myyjän tehtävät Citymarketissa ja Prismassa. Iso osa ensi vuoden vaihtoon lähtijöistä taas käyttää kesätöiden sijaan kesän opintojen suorittamiseen, kandin kirjoittamiseen sekä kandiharjoittelun suorittamiseen.
Kesätöitä selkeästi odotetaan innolla ja niiden koetaan tuovan mukavaa vaihtelua opiskelija-arkeen. Moni opiskelija on lähtenyt haastamaan itseään hyppäämällä täysin uusiin tehtäviin ja näin ollen erityisiksi odotuksiksi kesätöiltä nousivat muun muassa uuden oppiminen, uudenlaisen työkokemuksen saaminen, uusien työtehtävien ja meriittien kerryttäminen CV:ta ajatellen sekä tutustuminen täysin erilaiseen työnkuvaan kuin mihin on aikaisemmin tottunut. Lisäksi kesätöiltä odotetaan oppia siitä, miten elintarviketeollisuus tai sairaalamaailma käytännössä toimii, sekä omien käytännön työelämän taitojen kehittämistä ja verkostoitumismahdollisuuksia tulevaisuutta ajatellen. Kesätyöt ovatkin loistava hetki kaivaa LinkedIn-profiili esiin ja aloittaa verkostoituminen!
Retikoista osa tekee kesätyöt aiemmilta kesiltä tutuksi tulleissa kesätyöpaikoissa tai vastaavasti jatkavat kesätöitä työpaikassa, jossa ovat tottuneet työskentelemään jo opintojen ohella. Näin ollen, odotuksiksi kesätöiltä listattiin muun muassa työskentely huipputyöporukassa sekä hengailu työkavereiden kanssa työajan ulkopuolellakin, ruoan parissa työskentely sekä se, että saa tehdä mukavaa työtä, joka ei tule kotiin samalla tavalla kuin opintohuolet. (Hyvä) palkkakin on opiskelijan kukkarolle tietysti plussaa ja moni odottaakin myös kesätöiden mukanaan tuomaa pientä taloudellista helpotusta ja vapautta!
Pikaisen gallupin mukaan alle puolet kesätöihin lähtevistä retikoista ovat työttömyyskassan jäseniä. Muistathan, että työttömyyskassan jäsenenä voit jo opiskeluaikana kerryttää ansiosidonnaiseen päivärahaan vaadittavan työssäoloehdon täyteen ennen valmistumista. Tällöin työttömyyskassa turvaa paremman ansiotason, jos esimerkiksi valmistumisen jälkeen jäät hetkeksi työttömäksi. Työssäoloehto (26 viikkoa) täyttyy usein esimerkiksi kahden kesän mittaisilla kesätöillä. Voit lukea lisää työttömyyskassaan liittyvistä asioista tästä tai uusimmasta Alimenta-lehdestä (02/18) sivulta 36.
Antoisia ja odotukset täyttäviä kesätyöhetkiä tulevalle kesälle!
Toivottaa opiskelijapromoottori Henna Kuru