YTN aloittaa painostustoimet kahdella sopimusalalla
Ylemmät toimihenkilöt YTN antoi lakkovaroituksen kolmen päivän lakosta noin kymmeneen teknologiateollisuuden sopimusalan yritykseen 1.–3. helmikuuta. Lakon piirissä on noin 5 000 ylempää toimihenkilöä.
Samalla YTN julisti teknologiateollisuuden ja suunnittelu- ja konsulttialan sopimusaloja koskevat ylityökiellon, työasioissa matkustamisen kiellon ja saldojen kerryttämiskiellon, jotka astuvat voimaan välittömästi.
Tämä tarkoittaa, että kyseisten kahden alan noin 90 000 ylempää toimihenkilöä pitäytyvät työsopimuksellaan sovitussa, normaalissa työpäivässään.
YTN:n neuvottelupäällikkö Petteri Oksa kuvaa neuvottelujärjestön aloittamia painostustoimia varoituksen sanoina työnantajille, joilta ei löydy pienintäkään ymmärrystä palkkojen korottamiselle.
– Neuvotteluja on käyty pitkin syksyä elokuun lopusta lähtien ja ala on ollut sopimuksettomassa tilassa joulukuun alusta lähtien. Se asia on tullut selväksi, että teknologiateollisuuden yrityksissä ei kanneta pienintäkään huolta oman yrityksen henkilökunnan ostovoimasta, ei edes aivan poikkeuksellisessa tilanteessa, Oksa sanoo.
YTN:n puheenjohtaja Teemu Hankamäen mukaan neuvottelujärjestön tavoite on ostovoiman alentumista kiinni kurova palkkaratkaisu, joka painottuu yleiskorotukseen.
– Kaikille tuleva palkankorotus on erityisen tärkeä korkean inflaation aikana. Jos palkansaajien ostovoimasta huolehtiminen jää näinä poikkeuksellisina aikoina toisarvoiseksi, vaikutukset näkyvät pian koko taloudessa. Pitää muistaa, että maan kustannuskilpailukyky ja yritysten tuloskunto ovat edelleen hyvässä kunnossa, Hankamäki sanoo.
Oksa toivoo, että YTN:n valitsemat painostustoimet herättävät työnantajat ymmärtämään, mikä merkitys on kaikille ylemmille toimihenkilöille tulevalla yleiskorotuksella.
– Jäsenkunnalta tullut palaute on asian suhteen ollut poikkeuksellisen voimakas. Painostustoimet ovat tehokkaita, sillä ylemmät toimihenkilöt venyvät töissään paljon. Kun tuo ylimääräinen venyminen loppuu, vaikutukset alkavat näkyä nopeasti. Toivon mukaan nämä toimet riittävät siihen, että sopimus vihdoin viimein syntyy, hän sanoo.
Lisätietoja:
YTN, puheenjohtaja Teemu Hankamäki, 040 709 6681
YTN, neuvottelupäällikkö Petteri Oksa, 040 577 0644