Akava: Toinen aktiivimalli ei ole tarpeen, omaehtoinen työnhaku liitettävä nykyiseen malliin
Akava esittää, että työttömyysturvaan suunniteltua toista aktiivimallia ei toteuteta, vaan sen olennaisin osa eli omaehtoinen työnhaku sisällytetään nykyiseen aktiivimalliin.
Lakia aktiivimallista tulee muuttaa niin, että omaehtoisella työnhaulla voi välttyä työttömyysturvan alenemiselta. Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee lakiesitystä omatoimisesta työnhaun mallista, ns. toista aktiivimallia. Valmisteilla oleva malli edellyttää työttömältä säännöllistä työnhakua ja siitä raportoimista työttömyysetuuden määräaikaisen menettämisen eli karenssin uhalla.
– Akava pitää omatoimisen työnhaun huomioimista keskeisenä ja olemme vaatineet, että se sisällytetään vuoden alussa voimaan tulleeseen aktiivimalliin. Valmisteilla oleva työnhaun aktiivimalli sen sijaan on seuraamuksiltaan liian ankara eikä sitä pitäisi viedä eteenpäin, toteaa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.
Valtiovarainministeriö arvioi, että työttömyysturvan aktiivimalli vaikuttaa myönteisesti työllisyyteen.
–Lähtökohdan pitää luonnollisesti olla, että kaikissa tilanteissa aktiivisuus palkitsee enemmän kuin passiivisuus. Olemme saavuttaneet 70 prosentin työllisyysasteen, joka on hyvä asia. Meidän pitää pyrkiä parantamaan työllisyyttä edelleen ja tavoitella ainakin 75 prosentin työllisyysastetta. Hyvinvointivaltion perustan luovat työ ja yrittäminen, Fjäder jatkaa.
Aktiivimallissa työttömän aktiivisuus vaikuttaa työttömyysturvan tasoon. Jos työtön ei osoita laissa määriteltyä riittävää aktiivisuutta, työttömyysetuus heikkenee 4,65 prosenttia 65 maksupäivän ajaksi. Työttömän velvollisuuksia ovat muun muassa työttömien haastattelut sekä aktiivimallin mukaisiin palveluihin osallistuminen.
Työttömät tarvitsevat monenlaisia valmiuksia pystyäkseen hakemaan uutta työtä eli myymään osaamistaan monipuolisesti. Palveluiden laatu ja saatavuus vaikuttavat siihen, miten työtön voi täyttää vaadittavat aktiivisuuden kriteerit.
– Aktiivimallista tulee työttömälle loukku ja oikeusturvaongelma, ellei tukena ole palveluita, joiden avulla työtön voi olla aktiivinen, hakea töitä ja parantaa eri tavoin mahdollisuuksiaan työllistyä, huomauttaa Akavan asiantuntija Ida Mielityinen.
– Työnhaun raportoinnin tulee olla työttömälle ja työvoimahallinnolle yksinkertaista. Tämän vuoksi raportointi tulee sisällyttää olemassa oleviin palveluihin ja käytäntöihin kuten määräaikaiskeskusteluihin, Mielityinen jatkaa.
Akavan tiedote on luettavissa myös täällä.