Päijät-Hämeen agronomit ry on vuoden yhdistys 2022
Päijät-Hämeen agronomit julistettiin Agronomiliiton vuoden yhdistykseksi 2022 16.3. järjestetyn liiton jäsenyhdistysillan yhteydessä.
Päijät-Hämeen agronomien rahastonhoitaja Mikko Rahtola otti uutisen ilolla vastaan jäsenyhdistysillassa. Kunniamainintaan sisältyy 1 500 euron rahapalkinto.
Valinnan perustelut
Päijät-Hämeen agronomien toiminta on ollut aktiivista ja pidettyä ja mikä tärkeintä, jäsenistön toiveita on kuunneltu. Vuonna 2022 järjestetyt tapahtumat ja tilaisuudet olivat monipuolisia ja eri jäsenryhmiä huomioivia, niin koko perheen tapahtumia kuin senioreille suunnattuja lounastilaisuuksia. Päijät-Hämeen agronomit näkyvät jäsenilleen sekä potentiaalisille jäsenilleen aktiivisesti myös sosiaalisessa mediassa.
Vuoden ensimmäisessä tilaisuudessa Päijät-Hämeen agronomit tutustuivat kotimaisten luonnonmarjojen viininvalmistukseen Ainoa Wineryssä, jossa he kuulivat mielenkiintoisen tarinan yrittäjän taustasta ja siitä, miten yritys löysi vahvuutensa suomalaisesta metsästä. Kesällä suunnattiin Orimattilaan Mäkelän tilalle, jossa järjestettiin koko perheen sirkustapahtuman. Aleksis Kyrö esitteli tilan toimintaa ja osallistujilla oli mahdollisuus tutustua eläimiin ja niiden hoitoon. Tämän jälkeen niin lapset kuin aikuisetkin, pääsivät nauttimaan sirkustaiteesta maneesissa. Perinteinen kesätapaaminen järjestettiin Heinolassa, jossa ohjelmassa oli ajanviettoa ja ruokailu Ranta Casinolla, Heinolan Kesäteatterissa teatteriesitys, jonka jälkeen ajanviettoa ja keskustelua muuttuneesta maailmantilanteesta Heinolan Rantakahvilan terassilla. Vuosikokous järjestettiin syksyllä Lahden kaupunginkirjaston auditoriossa, jonka jälkeen ohjelmassa oli näytös Lahden kaupunginteatterissa. Päijät-Hämeen agronomit järjestävät myös säännöllistä toimintaa, johon alueella asuvat seniorijäsenet voivat osallistua: seniorilounaita järjestettiin joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona yhteensä seitsemän kertaa vuoden aikana.
Päijät-Hämeen agronomeilla on aktiviinen Instagram-tili @paijathameenagronomit, jossa he kertovat mm. tulevista tapahtumistaan, toteutuneista tapahtumista sekä tekevät hallitustoimintaa tutuksi. Instagram on kanava, jota yhä useammat jäsenet ja potentiaaliset jäsenet seuraavat ja jota kautta he voivat tutustua yhdistyksen toimintaan kuvien ja tarinoiden kautta.
Tällä valinnalla Agronomiliitto haluaa kannustaa yhdistyksiä huomioimaan toiminnassaan eri ikäluokat aina perheen pienimmistä seniorijäseniin. Lisäksi haluamme kannustaa jäsenyhdistyksiä panostamaan sosiaaliseen mediaan.
LÄMPIMÄT ONNITTELUT PÄIJÄT-HÄMEEN AGRONOMEILLE!