Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Oiva Kuusisto Säätiön 280 000 euroa jaettu apurahoina

Oiva Kuusisto Säätiö jakaa apurahoina 280 000 euroa maataloutta edistäville tieteille ja tutkimukselle sekä kulttuurille. Maatalousstipendit jakaa sunnuntaina 18.5. Oiva Kuusisto Säätiön ja Agronomiliiton hallituksen puheenjohtaja Mikael Jern Etelä-Pohjanmaan kulttuurirahaston 55-vuotisjuhlassa Seinäjoella.

”Maatalous on merkittävä ja kehittyvä elinkeino Pohjanmaan ja Keski-Suomen alueella. On arvokasta olla mukana viemässä sitä eteenpäin”, sanoo Mikael Jern. ”Myös maakuntien omien kulttuurihankkeiden tukeminen on tärkeää. Haluamme, että alueellinen näkemys vaikuttaa myös päätöksenteossa ja siksi teemme kulttuuriapurahojen osalta yhteistyötä Suomen kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan maakuntarahaston kanssa.”

Tänä vuonna maatalousapurahoja myönnettiin muun muassa ajankohtaisiin tutkimushankkeisiin, joissa torjutaan perunaruttoa sekä muita perunan tuholaisia ja hankkeeseen, jossa mallinnetaan monivuotisten viljelykasvien talvenkestävyyttä.

Kulttuuriapurahojen saajissa on niin kulttuurialojen ammattilaisia kuin aktiivisia harrastajiakin; apurahaa myönnettiin muun muassa kitarafestivaaleille ja pelimanniviulismia tutkivalle hankkeelle, mahdollistamaan erilaisia toiminnallisia kulttuuritapahtumia lapsille ja ikääntyneille sekä arkkitehtiryhmälle, joka haluaa edistää ihmisten hyvinvointia tuoden esiin ympäristön ja arkkitehtuurin merkitystä kuvin, sanoin ja elämyksin.

Oiva Kuusisto Säätiön apurahat on rajattu maantieteellisesti käytettäväksi Etelä- ja Keski-Pohjanmaan sekä Keski-Suomen maataloutta edistävään tutkimukseen ja tutkimustulosten tunnetuksi tekemiseen sekä Etelä-Pohjanmaan kulttuurin tukemiseen. Apurahojen saajat edustavat tutkimuksen ja kulttuurin kenttää varsin laaja-alaisesti.

Oiva Kuusisto Säätiö perustettiin agronomi Oiva Kuusiston testamentin tahdon mukaisesti vuonna 1998. Säätiön sääntöjen mukaan Agronomiliitto nimeää säätiön hallituksen. Tänä vuonna hallitukseen kuuluvat AFM agronom Mikael Jern (pj.), MMT Kalevi Hemilä (vpj.) ja prof. MMT Helinä Hartikainen. Säätiön asiamies on Agronomiliiton toiminnanjohtaja MMM agr. Jyrki Wallin.

Säätiö jakaa apurahoja vuosittain. Seuraavan kerran apurahat ovat haettavissa tammi-helmikuussa 2015.


Lisätietoja:
Oiva Kuusisto Säätiö ja Agronomiliitto, hallituksen pj. Mikael Jern, puh. 040 527 6145
Oiva Kuusisto Säätiön asiamies, Agronomiliiton toiminnanjohtaja Jyrki Wallin, puh. 040 901 1640

 
1) Maatalousapurahat: Etelä- ja Keski-Pohjanmaan sekä Keski-Suomen maataloutta edistävien tieteiden ja tutkimuksen tukemiseen tarkoitettuja apurahoja 13 kappaletta, yhteensä 140 000 €:
Hakala Kati, FM, MMM, Espoo, 10 000 €; Perunaruton torjuntaan käytetyn fungisisin (Shirlan) ja sen tehoaineen (fluatsinami) käyttäytymistä suomalaisessa maassa käsittelevään väitöskirjaan.
Koskimies Heikki, MMM, LuK, Ilmajoki/Työryhmä, 5 000 €; Herneviljaseosten kylvötiheyden vaikutus sadon määrään ja laatuun kokovilja¬säilörehussa.
Lemola Riitta, MMM, Janakkala/Työryhmä, 15 000 €; Vähentääkö luomuviljely vesistökuormitusta?
Neuvonen Eeva-Liisa, MMM, Laukaa/Työryhmä, 8 000 €; Integroidun kasvinsuojelun menetelmien siirtäminen käytäntöön keskisuomalaisilla marjatiloilla.
Niemeläinen Oiva, MMT, Forssa/Työryhmä, 9 000 €; Kukkaniittyjen perustaminen ja tuotannon tuotteistaminen.
Niemi Jarkko, MMT, Kurikka/Työryhmä, 10 000 €; Riskiluokittelu eläintautiriskien hallinnan tukena sika- ja nautatiloilla.
Parikka Päivi, MML, Jokioinen/Työryhmä, 8 000 €; Viljan hometoksiinien esiintymiseen vaikuttava tekijät ja toksiinien hallintamahdollisuudet.
Pesonen Anna, MMM, Petäjävesi, 10 000 €; Henkilökohtainen apuraha väitöskirjatyöhön aiheesta ”Rodun ja ruokinnan vaikutuksia liharotuisten sonnien ruhon ja lihan laatuun”.
Pyykkönen Perttu, MMT, Porvoo/Työryhmä, 15 000 €; Kasvavan ja kansainvälistyvän elintarviketeollisuusyritysten rahoitus: tuottajaosuuskuntien näkökulma.
Seppänen Mervi, MMT, Myrskylä/Työryhmä, 15 000 €; Monivuotisten viljelykasvien talvenkestävyyden mallintaminen.
Siljander-Rasi Hilkka, MMM, Hyvinkää/Työryhmä, 15 000 €; Viljatiedon alueellinen hyötykäyttö sikatiloilla.
Sipilä Anna, MMM, Seinäjoki/Työryhmä, 8 000 €; Fosfiitit perunan kasvitautien torjunnassa.
Uusi-Kämppä Jaana, FT, Humppila/Työryhmä, 12 000 €; Kestävä kasvinviljely happamilla sulfaattimailla.

2) Kulttuuriapurahat: Etelä-Pohjanmaan kulttuurin edistämiseen apurahoja 18 henkilölle tai yhteisölle, yhteensä 140 000 euroa:
AMK-opiskelija Heli Holma, Seinäjoki, 2 000 €: Opinnäytetyö, jossa luodaan tasomallisto eteläpohjalaista huonekaluperinnettä kunnioittaen ja sitä modernisoiden.
FM Esa Honkimäki, FM Katja Tuulari-Mäkinen ja MuM Antti Honkanen, Lapua, 3 000 €: Kitarafestivaalin järjestäminen Kulttuurikeskus Vanhassa Paukussa Lapualla.
Ilmajoen Museo- ja Maamiesseura, Ilmajoki, 15 000 €: Muuttuva Museo: Ilmajoen museoiden yhteistoiminnan kehittäminen ja kävijämäärien kasvattaminen.
Ilmajoen Musiikkijuhlat ry, Ilmajoki, 3 000 €: Lapsiperheille suunnatun ilmaistapahtuman järjestäminen Ilmajoen Musiikkijuhlien yhteydessä kesäkuussa 2014.
Karijoen Nuorisoseura ry, Karijoki, 1 500 €: Mestarikansanlaulaja Erkki Rankaviidan muistosoittojen järjestäminen Karijoella 22.-23.2.2014.
MuT Piia Kleemola-Välimäki, Seinäjoki, 26 000 €: Eteläpohjalaisen
pelimanniviulismin tutkimushanke.
Kortesjärven Ylikylän Nuorisoseura ry, Kauhava, 3 000 €: Pesärikko-näytelmän valmistaminen Kortesjärven Ylikylän Nuorisoseuran 110-vuotisjuhlavuotta varten.
Kulttuuriosuuskunta Kick!, Helsinki, 9 000 €: Poikkitaiteellisen taide- ja muotoiluviikon järjestäminen Seinäjoella.
Kulttuuriyhdistys KoHo, Seinäjoki, 5 000 €: Parisuhteen patologiaa
-näytelmän valmistaminen Seinäjoella syksyllä 2014.
FM Matti Mäkelä, Lapua, 22 000 €: Väitöskirjatyö Pohjalaistalojen
interiöörit.
Kulttuurituottaja Maija Romu ja kulttuurituottaja Meeri Karusaari, Seinäjoki, 2 500 €: Lapsille ja nuorille järjestettävä ulkoilmatapahtuma, joka yhdistää liikuntaa ja kulttuuria.
Kulttuurituottaja (AMK) Kokkoniemi Satu ja kulttuurituottaja (AMK) Noora Kumpulainen, Seinäjoki, 7 000 €: Taidetoimintaa ja soveltavia menetelmiä vanhusten palvelu- ja toimintakeskuksiin –projekti.
Seinäjoen Oopperayhdistys ry, Seinäjoki 10 000 €: Sävellystyön tilaaminen ja kuoron valmentaminen Välskärin kertomuksia –musiikkidraamaan.
Selmu ry, Seinäjoki, 14 000 €: Rytmis Jr. -tapahtumasarjan toteuttaminen.
TeM Sami Silen ja Laitakaupungin orkesteri, Seinäjoki, 5 000 €:
Laitakaupungin orkesterin, Samuli Putron ja Jussikuoron yhteiskonsertin järjestäminen ja taiteellinen työskentely.
FT Tuuli Talvitie ja Lauhan Spelit -leirin työryhmä, Akaa, 3 000 €: Lauhan Spelit-leirin järjestäminen Isojoella Lauhansarvessa
20.-23.7.2014.
TkT arkkitehti Helena Teräväinen, arkkitehti Hilkka Jaakola ja arkkitehti Kaisa Sippola, Lapua, 3 000 €: Elämyksiä arkkitehtuurista - rakennetun ympäristön kauneus ja ihmisen hyvinvointi. Työryhmä haluaa edistää  ihmisten hyvinvointia tuomalla esiin hyvän ympäristön ja arkkitehtuurin merkitystä kuvin ja sanoin, elämyksiä tarjoten.    
Valkea kääpiö ry, Seinäjoki, 6 000 €: Orkesterimusiikkia ja taidetanssia yhdistävän Helmifestivaalin pääteoksen "Dress rehearsal"- tuottaminen.