Lakko alkaa huomenna 28.2. Helsingin yliopistossa. Yliopistosektorille jo kolmas lakkovaroitus
Työnantajia edustava Sivistystyönantajat hylkäsi tänään 27.2. valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen. Ensimmäinen koko yliopistohenkilöstöä koskeva lakko toteutetaan Helsingin yliopistossa huomenna keskiviikkona 28.2. kello 0.00–24.00 välisenä aikana. Lisäksi henkilöstöä edustavat järjestöt ovat jättäneet jo kolmannen lakkovaroituksen.
– Tavoitteenamme on sopimus, ei lakko. On kuitenkin täysin kohtuutonta, että se porukka, joka rakentaa maan sivistystä ja huolehtii tulevien osaajien koulutuksesta, ei olisi oikeutettu samoihin yleisen linjan mukaisiin palkankorotuksiin kuin muut, vaikka siihen on varaa yliopistojen toiminnan kärsimättä, henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Palkansaajajärjestö Pardia toteavat.
Kyseessä ei ole kuitenkaan pelkkä palkkariita. Työnantajan esittämät merkittävät tekstiheikennykset eivät käy henkilöstöjärjestöille.
Lakkoon osallistuvat kaikki Helsingin yliopistossa ja sen harjoittelukouluissa työskentelevät yliopistojen yleisen työehtosopimuksen piiriin kuuluvat JUKOn, JHL:n ja Pardian jäsenet. Lue lisää lakko-ohjeistuksesta: www.juko.fi/yliopisto.
Helsingin lakkotapahtumat Porthanialla ja Vanhalla
- Porthanian edustalla (Yliopistonkatu 3) järjestetään Me olemme yliopisto! -mielenilmaus kello 11 alkaen. Varustauduthan Me olemme yliopisto -tunnuksella ja kutsu myös työkaverisi mukaan.
- Iltapäivällä järjestetään PopUp Strike Talks Vanhan kahvilassa kello 15–18 (Mannerheimintie 3). Luvassa lyhyitä puheenvuoroja sivistysyliopiston puolesta. Lavalle nousevat muun muassa professorit Niklas Bruun, Jukka Kekkonen, Laura Kolbe ja Teivo Teivainen sekä kansanedustajat Outi Alanko-Kahiluoto, Jyrki Kasvi ja Pilvi Torsti.
Lisätietoa tapahtumista. https://www.facebook.com/events/1465113616944947/
Tapahtumat muilla yliopistopaikkakunnilla
- Muilla yliopistopaikkakunnilla järjestetään samanaikaisesti Helsingin yliopiston lakon kanssa 28.2. mielenilmauksia Me olemme yliopisto -hengessä. Tapahtumat järjestetään työajan ulkopuolella.
- Löydä oman paikkakuntasi tapahtuma tästä. Listaa päivitetään, kun saamme lisätietoa. Tarkempia tietoja voit kysyä myös yliopistosi lakkopäälliköltä, luottamusmieheltä tai yhdistykseltäsi. >> http://www.juko.fi/?x1668=11222987
Yliopistojen henkilöstöjärjestöt jättivät jo kolmannen lakkovaroituksen
Yliopistosektorin pääsopijajärjestöt JUKO, JHL ja Pardia ovat jättäneet 27.2. jo kolmannen työtaisteluvaroituksen valtakunnansovittelijantoimistoon sekä työnantajalle.
Kohdennettu työtaistelu toteutetaan lakkona 14.3.2018 kello 0.00–24.00 välisenä aikana yhteensä seitsemässä yliopistossa ja näiden yliopistojen alaisissa harjoittelukouluissa, jos neuvottelutulokseen ei päästä 13.3. mennessä. Lakko toteutetaan seuraavissa yliopistoissa:
- Itä-Suomen yliopisto
- Jyväskylän yliopisto
- Lapin yliopisto
- Lappeenrannan teknillinen yliopisto
- Oulun yliopisto
- Turun yliopisto
- Åbo Akademi
Lakkoon osallistuvat kaikki näissä seitsemässä yliopistossa työskentelevät yliopistojen yleisen työehtosopimuksen piiriin kuuluvat JUKOn, JHL:n ja Pardian jäsenet. Muissa yliopistoissa järjestetään lakossa olevaa henkilöstöä tukevia mielenilmauksia. JUKO edustaa työehtosopimusneuvotteluissa yli 20 akavalaisen jäsenliiton jäseniä.
Aiemmin henkilöstöjärjestöt ovat antaneet kaksi lakkovaroitusta, jotka koskevat yhteensä seitsemää yliopistoa 28.2. ja 7.3. Lue lisää aiemmista lakkovaroituksista: www.juko.fi/yliopisto.
Me olemme yliopisto -henki on jälleen tarpeen!
-
Osallistu mielenilmaukseen omalla kampuksellasi ja pidä Me olemme yliopisto -rintamerkkiä. Rintanapit ja muuta materiaalia on toimitettu yliopistokohtaisille lakkotoimikunnille. Lisätietoja saat paikalliselta luottamusmieheltä tai omalta yhdistykseltäsi.
- Löydät tavoitteemme ja Me olemme yliopisto -tunnuksen somekuvina osoitteesta: www.juko.fi/yliopisto/me-olemme-yliopisto-materiaalit
- Ota asian puolesta myös kantaa somessa hashtagilla #meolemmeyliopisto.
Seuraa JUKOn ja oman liittosi viestintää
Neuvottelujen etenemisestä sekä työtaistelutoimenpiteistä tiedotetaan jäsenille JUKOn ja liittojen viestintäkanavissa.
JUKOn viestintää:
- JUKOn verkkosivut: www.juko.fi/yliopisto
- Facebook: www.facebook.com/JUKOry
- Twitter: twitter.com/JUKOry
Lisätietoa:
Markku Nieminen
JUKOn neuvottelupäällikkö
markku.nieminen@juko.fi
puh. 0400 601 162
puh. 0400 419 784
Riku Matilainen
JUKOn yliopistosektorin lakkotoimikunnan puheenjohtaja
riku.matilainen@tieteentekijoidenliitto.fi
puh. 040 523 0850