JUKO vaatii kuntakriisiin erillisratkaisua
”On kohtuutonta, jos työntekijät eivät pääse eroon kikystä, eivätkä saa edes yleisen linjan palkankorotuksia.”
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edellyttää, että kriisiytyneessä kuntasovittelussa ryhdytään valmistelemaan erillisratkaisua, kun valtakunnansovittelijan sovintoesitys ei käynyt kaikille osapuolille.
- Vaadimme Kuntatyönantajaa palaamaan neuvottelupöytään niiden järjestöjen kanssa, jotka ovat valmiita etsimään ratkaisua ja sopimaan. On kohtuutonta, jos työntekijät eivät pääse eroon kikystä, eivätkä saa edes yleisen linjan palkankorotuksia, painottaa JUKOn hallituksen puheenjohtaja Olli Luukkainen.
JUKO tähdentää, että Kuntatyönantaja ei voi jättää koko kunta-alaa panttivangiksi sen vuoksi, että Tehy ja Super ovat hylänneet valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan esityksen kuntien yleiseksi virka- ja työehtosopimukseksi sekä pääsopimuksen uudistamiseksi.
- Erillisratkaisu on mahdollinen, koska kunnallinen pääsopimus eli neuvottelumenettelyä koskeva sopimus on päättynyt kokonaan, sanoo JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren.
Sopimusneuvotteluihin ja sovitteluun ovat osallistuneet JUKO, Julkisen alan unioni JAU (JHL ja Jyty), Sote (Super, Tehy ja Suomen pelastusalan ammattilaiset) ja KT Kuntatyönantajat.
Kuntien noin 420 000 palkansaajan virka- ja työehtosopimuksista on neuvoteltu tammikuun puolivälistä lähtien. Heistä joka kolmas kuuluu akavalaiseen liittoon ja on JUKOn sopimusten piirissä. Kuukausi sitten työehtokiistan osapuolet pyysivät vapaaehtoista sovittelua.
JUKOa edustavat pääneuvotteluryhmässä Olli Luukkainen (OAJ), Maria Löfgren (JUKO), Laura Lindholm (Lääkäriliitto) ja Jari Järvi (KTK Tekniikan Asiantuntijat).
JUKOn kuntasektorin sopimusalat: kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus (KVTES), kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus (OVTES), kunnallinen lääkärien työehtosopimus (LS) ja kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus (TS).
JUKO neuvottelee
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO edustaa työehtosopimuksillaan 200 000:ta akavalaista. JUKO sopii työsuhteiden ehdoista kunnissa, valtiolla, yliopistoissa, kirkossa ja Avainta-aloilla sekä Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella. Yhteensä JUKOn sopimusten piirissä on noin 588 000 palkansaajaa.
Toistaiseksi sopimukset on saatu yliopistoille, valtiolle ja Kansallisgalleriaan. Neuvottelut jatkuvat Avainta-aloilla ja Työterveyslaitoksella. Myös kirkon sopimusneuvottelut ovat siirtyneet sovitteluun.
Seuraa www.juko.fi, JUKO-Facebookia ja Twitteriä @JUKOry aihetunnisteilla #neuvotellen2020 #sopien2020.