JUKO: HUSin jättimäiset yt-neuvottelut alkoivat perjantaina
Hallinto-, asiantuntija-, esihenkilö- ja johtotehtävissä työskenteleviä neuvotteluissa edustava JUKOn pääluottamusmies Kirsi Laasila kuvaa henkilöstön tunnelmia sekä odottaviksi että ahdistuneiksi. Erityisesti huolestuttaa sijaisten tilanne.
Uudenmaan erikoissairaanhoidosta vastaavan HUS-yhtymän yhteistoimintaneuvottelut ovat alkaneet perjantaina 30. elokuuta.
Hallinto-, asiantuntija-, esihenkilö- ja johtotehtävissä työskenteleviä neuvotteluissa edustava JUKOn pääluottamusmies Kirsi Laasila kuvaa henkilöstön tunnelmia sekä odottaviksi että ahdistuneiksi. Erityisesti huolestuttaa sijaisten tilanne.
– Ilman osaavia sijaisia päivystyksen, lomien ja muiden poissaolojen järjestäminen vaikeutuu. Henkilöstöä ei ole reservissä myöskään sairauslomien varalle. Työntekijöiltä on saatu ehdotuksia säästökohteista muun muassa toimintojen järkeistämiseen ja hallinnon sujuvoittamiseen.
Hyvinvointialueiden neuvottelupäällikkö Heli Hartman-Mattila JUKOsta muistuttaa, että ”yt-neuvottelut kolahtavat kovalla tavalla, sillä henkilöstö suhtautuu työhönsä tunnollisesti ja kantaa huolta sekä vastuuta potilaista”.
– Henkilöstön edustajille tulee antaa riittävä aika valmistautua ja heillä on oltava todellinen mahdollisuus kysyä, kommentoida ja myös kyseenalaistaa.
Akavalaiset liitot ovat ilmaisseet huolensa HUS-yhtymän koko henkilöstön työssäjaksamisesta. Ne edellyttävät toimivalta johdolta nyt nopeita ja konkreettisia toimenpiteitä työhyvinvoinnin parantamiseksi.
– Hoitoketjun minkä tahansa näkyvän tai taustalla toimivan osan heikentäminen harkitsemattomilla henkilöstöleikkauksilla johtaa siihen, että hoitamatta jääneistä sairauksista aiheutuu haittaa yksilöille, joissain tapauksissa koko kansanterveydelle, mutta aina lisää kustannuksia yhteiskunnalle, liitot huomauttavat.
Jo tällä hetkellä lähes joka neljäs potilas HUSin alueella on odottanut pääsyä hoitoon yli puoli vuotta.
HUSin mukaan arviolta tuhannen henkilön vähentämiseen tähtäävät yt-neuvottelut on tarkoitus saada päätökseen lokakuun loppuun mennessä. Yhteensä neuvottelujen piirissä on noin 28 000 henkilöä.