Hartikainen, Hemilä ja Rinne uudet kunniajäsenet
Agronomiliiton 120-vuotisjuhlassa kutsuttiin kolme uutta kunniajäsentä valtuuston päätöksen mukaisesti.
Agronomiliiton sääntöjen mukaan ”Valtuusto voi kutsua liiton kunniajäseneksi henkilön, joka on erityisen ansiokkaasti edistänyt liiton tarkoitusperien toteutumista tai toiminut liiton jäsenistön hyväksi tai on merkittävällä tavalla ansioitunut työelämässä tai yhteiskunnassa.”
Alla luonnehdinnat, joilla valtuuston puheenjohtaja Mikko Halkilahti esitteli uudet kolme kunniajäsentä 330 juhlijalle Wanha Sataman iltajuhlassa lauantaina 28.10.2017.
Professori emerita, MMT Helinä Hartikainen toimi vuodesta 1990 lähtien lähes näihin päiviin saakka Helsingin yliopiston maa- ja ympäristökemian professorina. Työnsä kautta hän on keskeisesti ollut edistämässä koko ruoka-alan menestymistä jakamalla osaamistaan niin opetuksessa kuin tutkimuksessa.
Työnsä ja monien luottamustoimiensa ohella Hartikainen on poikkeuksellisen monipuolisesti osallistunut Agronomiliiton toimintaan lukuisissa toimikunnissa, neuvottelukunnissa, liiton hallituksessa sekä myös valtuuston jäsenenä ja puheenjohtajana. Hän on toiminut Agronomiliiton yhteydessä toimivan Oiva Kuusisto Säätiön hallituksen jäsenenä sen perustamisesta, vuodesta 1998 lähtien.
Ministeri, agr, MMT Kalevi Hemilä on pitkän linjan keskeinen elinkeinoelämän vaikuttaja ja poliitikko. Hänet nimitettiin maatilahallituksen pääjohtajaksi vain 34-vuotiaana vuonna 1986. Hän on Suomen pitkäaikaisin maa- ja metsätalousministeri toimittuaan sekä Lipposen I että II hallituksissa vuodesta 1995 vuoteen 2002 saakka. Hän on toiminut myös Elintarviketeollisuusliiton, Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton kuin myös eläkevakuutusyhtiö Eteran toimitusjohtajana.
Kalevi Hemilä on Agronomiliiton Vuoden vaikuttaja vuodelta 2005. Hän on tiiviisti osallistunut Agronomiliiton yhteydessä toimivan Oiva Kuusisto Säätiön työhön toimien sen varapuheenjohtajana säätiön perustamisesta asti.
Maanviljelysneuvos, agr, MMM Pekka Rinne toimi Agronomiliiton toiminnanjohtajana vuosina 1982-2004. Toimenkuvaan kuuluivat myös Agronomiliiton yhteydessä toimivat säätiöt sekä Agronomitalo. Ennen tuloaan liiton toimihenkilöksi Rinne toimi johtokunnan jäsenenä ja jäätyään pois liiton palveluksesta hän nousi Agronomiliiton valtuustoon.
Rinne toimi Akavan hallituksen jäsenenä vuodesta 1984 aina vuoteen 2003 saakka, josta varapuheenjohtajana suurimman osan. Rinne on osallistunut erittäin laajasti Agronomiliiton jäsenkunnan näkökumasta merkittävien yritysten ja yhteisöjen hallintoihin, edistäen ruoka-alan toimintaedellytyksiä. Tämän näkökulman takeena oli myös Rinteen oma toiminta käytännön maanviljeljelijänä Mikkolan tilalla.
Agronomiliiton kunniajäsenet ovat: vuorineuvos Yrjö Pessi (kutsuttu 1987), ministeri Heikki Haavisto (kutsuttu 1997), kansleri Risto Ihamuotila (kutsuttu 1997), professori Liisa Syrjälä-Qvist (kutsuttu 2007), professori Eeva Tapio (kutsuttu 1997), maanviljelysneuvos Seppo Kauppila (kutsuttu 2007), professori Helinä Hartikainen (kutsuttu 2017), ministeri Kalevi Hemilä (kutsuttu 2017) ja maanviljelysneuvos Pekka Rinne (kutsuttu 2017).
Yhteensä kunniajäseniä on kutsuttu liiton historian aikana nyt 33.