Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.

Akava: Työmarkkinaratkaisua ei saa jättää syksyyn

– Työmarkkinaratkaisua ei saa jättää syksyyn, koska taloutta vakauttava työmarkkinaratkaisu olisi nyt kaikkien, sekä elinkeinoelämän että palkansaajien, yhteinen etu, sanoo Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder. Koska maan hallitus on patistanut työmarkkinajärjestöjä tekemään palkkaratkaisun jo keväällä, on järjestöillä oikeus vaatia valtiolta toimia ostovoiman turvaamiseksi ainaisen leikkaus- ja veronkorotusuhan sijaan.

Akava on valmis jatkamaan nykyisiä työ- ja virkaehtosopimuksia vuodella ja tämän ohessa neuvottelemaan ostovoimaratkaisusta työnantajien ja maan hallituksen kanssa. Ratkaisu koostuisi maltillisesta palkankorotusprosentista, työeläkemaksujen verovähennysoikeudesta, verotaulukoiden indeksitarkistuksista sekä pienestä veronalennusvivusta.
 
– Tällainen ostovoimaratkaisu toisi ennakoitavuutta työmarkkinoille ja talouteen sekä parantaisi yritysten mahdollisuutta työllistää ihmisiä. Työllisyyden kehittyessä valtion talous kohenisi, Fjäder huomauttaa.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on kuitenkin irtisanoutunut keskitetystä, ostovoimaa vahvistavasta työmarkkinaratkaisusta heti alkuunsa.
 
– Kenenkään etu ei ole, että paineita kasataan syksyyn. EK:n tavoittelemat paikalliset joustot eivät toteudu liittokierroksella, vaan edessä on rankka ja ennustamaton neuvottelujen kierre kovine vaatimuksineen, Fjäder varoittaa.

Akava julkaisi viikko sitten Suomen työn linja 2019 -keskusteluasiakirjan, jossa esitetään rakenteellisia ratkaisuja työurien pidentämiseksi sekä uran alku- että loppuvaiheissa.
 
– Työuraneuvotteluissa kiireellisintä on sopia sitova aikataulu eläkepolitiikan kokonaisratkaisulle ja viedä työhyvinvointia edistävät ratkaisut työpaikkojen arkeen, Fjäder sanoo.
 
Neuvottelujen eteneminen takkuaa, koska EK on livennyt sopimastaan palkansaajien koulutusoikeudesta.
 
– Koulutusoikeuskiistasta ei saa tulla kolmikantaa rapauttavaa riippakiveä. Sopimatta jääminen toisi kasaan lisää dynamiittia ja uusia vaatimuksia syksyn työmarkkinaneuvotteluihin. Haluaako EK todella näin? Fjäder kysyy.