Senioreiden matkassa: Vaasa hurmasi

26.8.2024 13:19

Vaasan seutu hurmasi seniorit kesäretkellä.

Maailmanperinnön merimaisemia, kaikuja muinaishistoriasta, sota-aikojen vaiettuja salaisuuksia, huolella valmistettuja, kauniita aterioita ja yrittäjyyden ilosanomaa mukavassa, puheliaassa seurassa ja taitavien oppaiden johdatuksessa. Siinä pähkinänkuoressa Agronomiliiton senioreiden kesäretki Vaasan seudulla Österbottenissa, Pohjanmaalla.  Ja Vaasa kun on - ainakin vaasalaisten mukaan – Suomen aurinkoisin kaupunki, emme kastuneet kertaakaan, vaikka sadekuurot roimivat muuta maata.

Paikallisen agronomiyhdistyksen puheenjohtaja Henrik Ingo oli laatinut meille todella monipuolisen ohjelman. Hän toimi myös toisena päivänä taitavana oppaanamme, joka hallitsi paikallistuntemuksen niin maa- ja metsätalouden, yrittäjyyden, koulutuksen, kulttuurin, väestönkehityksen kuin puolue- ja kielipolitiikankin alalta. Vastaamattomia kysymyksiä ei matkalaisille tainnut jäädä.

Meitä oli matkassa mukavasti bussilastillinen, 45 henkeä eri puolilta Suomea. Maailmanperintöportti Suomen pisimmän sillan kupeessa Raippaluodossa johdatti meidät Merenkurkun saaristoon, jääkauteen ja sen seurauksiin, jotka on vuonna 2006 hyväksytty Unescon maailmanperintökohteeksi.

Maata pitkin Ruotsiin  

Jääkaudet ovat maapallon miljoonien vuosien historiassa tulleet ja menneet. Se viimeisin kasvatti Suomen ylle kolme kilometriä paksun jääkannen, joka painoi maankuorta kuopalle noin 800 metrin verran. Kun jää sitten suli ja kuori pääsi pinteestä, maa alkoi kohota. Tänä päivänä maa kohoaa Merenkurkun rannikolla vajaan sentin vuodessa. Se ei tunnu paljolta, mutta näkyy kuitenkin maisemassa. Joka vuosi maapinta-ala kasvaa neliökilometrin verran. Ja kunhan odottelemme 3000–4000 vuotta, niin kävelemme kuivalla maalla Merenkurkun yli Ruotsiin. Vastarannallakin maa kohoaa Korkearannan maailmanperintökohteessa.

Esi-isien rakentaman rantasaunan laiturilta eivät jälkeläiset enää voi hypätä veteen, kun laituri on maan kohotessa jäänyt kuivalle maalle. Satamia on vuosisatojen aikana jouduttu siirtämää, kun satamalahdet ovat madaltuneet ja kuivuneet. Venevajoista on tullut kuivanmaan varastoja.

Oppaamme Kenneth Åberg kuitenkin muistutti, että ilmastonmuutos saattaa muuttaa kohoamisnopeuden ennusteita. On laskettu, että napajäätiköiden sulaminen nostaisi maapallon merenpintaa noin 15 metriä ja se vaikuttaisi myös Itämerellä ja Pohjanlahdella.

-Maannousemassa on kuitenkin vielä 200 metriä reserviä, joten kyllä me Merenkurkussa pääsemme pinnalle, Åberg lohdutti.

Pyykkilautamoreeneja lintuperspektiivistä

Maaimanperintöportin ravintolan maittavan lounaan jälkeen meistä otti kopin oppaamme Asta Lähteenmäki, jonka ehtymättömästä tietolähteestä ammensimme kiinnostavia ilmiöitä Raippaluodon historiasta ja nykypäivästä samalla kun matkasimme bussilla Björköbyn kylään ja Svedjehamnin satamaan saariston ulkolaidalle. Siellä kapusimme 20 metriä korkeaan Saltkar-näkötorniin ihmettelemään De Geerin moreeneja eli pyykkilautamoreeneja. Nekin jääkauden perintöä.

Jäätikkö kasasi sulaessaan merenpohjaan soraharjanteita, jotka sitten maan kohotessa tupsahtavat pinnalle. Ensin ilmestyy uusi karikivi ja se kasvattaa itselleen hännän samalla, kun ensin pinnalle päässyt osa ruohottuu ja vähitellen metsittyy noin 500 vuodessa. Syntyy samaan suuntaan ojentuneiden pitkulaisten harjanteiden saaristo.  Hollantilainen arkeologi De Geer oivalsi ensimmäisenä pyykkilautasaariston jääkauden tuotokseksi ja sai nimensä tähän maailmanperintöön.

Salakuljetusta ja sotahistoriaa

Karikkoisessa saaristossa ovat osanneet navigoida vain paikalliset kalastajat ja salakuljettajat. Heidän taitojaan on tarvittu historian kuluessa mm. jääkäreiden salakuljettamiseen Ruotsiin ja sieltä Saksaan koulutettavaksi Venäjän sortokauden aikana. Autonomisessa Suomessa suunniteltiin salaa itsenäistymistä ja oman armeijan perustamista. Merenkurkun saariston sokkeloiden kautta tuotiin silloin venäläisiltä salaa myös 80 tonnia aseita.

Lapsiperheiden paratiisi

Raippaluodon yli kilometrin pituista siltaa vastustettiin 1990-luvulla saarella ankarasti, koska asukkaat pelkäsivät, että sen mukana saarelle tulee rosvoja - ja suomenkielisiä. Nyt siltaan ollaan tyytyväisiä.  Se mahdollistaa ihanteellisen asuinympäristön esimerkiksi lapsiperheille, kun vanhempien työssäkäynti Vaasassa toimii näppärästi. 

Enne siltaa mantereelle kuljettiin kesäisin lossilla ja talvella jäitse.

-Koulubussit ajoivat jään yli ponttonit pohjassaan ja ovet auki, jotta lapset pääsisivät nopeasti ulos, mikäli jää pettäisi, Asta Lähteenmäki kertoi.

Häneltä saimme myös tietää, miksi Pohjanmaalla punamullatuissa taloissa on usein keltaiset ovet. Punamultaa keiteltiin taloissa itse ja sitä oli näin kaikkien saatavilla, mutta keltamultaa sai vain rahalla kaupasta. Keltaisilla ovilla siis kerrottiin naapureille, että ollaan vähän varakkaampaa väkeä. Keltaiset olivat myös ovet Merenkurkun majatalossa, jossa kahvittelimme vastaleivottujen korvapuustien kera.

Kuin Strömsössä

Ensimmäisen päivän kiertoajelumme päättyi Strömsöhön, tuohon televisiosta tuttuun rantahuvilaan, jonka hauskoja ja kekseliäitä ruoka-, käsityö- ja nikkarointiprojekteja seuraavat niin ruotsin- kuin suomenkielisetkin.  ”Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä” on jopa Saksaan asti levinnyt sanonta. Kuulimme sen syntyhistorian. Muuan katsoja otti leivontavinkin ohjelmasta, mutta kakku lässähti pahan kerran. Hän jakoi kokemuksensa facebookissa ja siitäpä sanonta lähti lentoon.

Tanssia Tirektiivin tahdissa

Illan kruunasi Vaasan rantaravintola Hejmin makuhermoja ja silmiä hivelevä päivällinen. Seniorivaliokunnan jäsen Antti Siljanmäki oli järjestänyt meille yllätykseksi elävää musiikkia. Tirektiivi-orkesteri soitti vetävää tanssimusiikkia ja niin sitä jorattiin kokolattiamatolla tangot, valssit ja humpat. Saatiinpa yleisön pyynnöstä räväkkä twistikin.

Valtava kraatteripelto

Aamulla meidät johdatettiin jälleen maapallon esihistoriaan, kun ajoimme Söderfjärdenin laajalle peltoaukealle, joka on muutamia metrejä merenpinnan alapuolella. Noin 520 miljoonaan vuotta sitten täällä maapalloon törmäsi meteoriitti, joka sukelsi 300 metrin syvyyteen. Kraatteri on vuosituhansien aikana täyttynyt ja vielä noin 100 vuotta sitten Söderfjärdenissä kalastettiin.  Mutta sitten tiukkojen neuvottelujen ja riitojenkin jälkeen allas päätettiin kuivata viljelymaaksi. Patoamalla ja vettä pois pumppaamalla vuonna 1927 saatiin 2300 ha viljelymaata – ja tuhansille kurjille levähdyspaikka. Samalla kehitettiin myös säätösalaojitusjärjestelmä. Edelleen alueella suunnitellaan kehityshankkeita, joilla esimerkiksi poistettava vesi saataisiin talteen ja voitaisiin käyttää kuivina kausina maiden kasteluun.

Alue on puoliksi Vaasan kaupunkia ja puoliksi Mustasaaren kuntaa. Pellot ovat yksityisten omistuksessa. Vaasan puolella näkyy, että isojako on tehty, mutta Mustasaaren puolta leimaavat pitkänpitkät kapeat peltokaistat.

Yrittäjyyden ilosanomaa

Närpiö on merkillinen maaseutupitäjä; sen kuntakeskus kasvaa ja kukoistaa toisin kuin monessa muussa pitäjässä.  Närpiössä pääsimme kurkistamaan yritykseen, joka on kasvattanut kuminan ja korianterin siemenistä kansainvälisen miljoonabisneksen. Caraway Finland lajittelee ja pakkaa sopimusviljelijöiden siemenet ja vie ne maailmanmarkkinoille Eurooppaan, Aasiaan ja Amerikkaan.  Yrityksen tuotanto menee 100-prosenttisesti vientiin.

Yrityksen syntyhistoria on malliesimerkki kekseliäisyydestä ja rohkeudesta. Perustaja Torbjörn Engelholm viljeli tilallaan kauraa ja vehnää ja keksi ruveta tekemään mysliä. Kerran messuilla, kun oli ostamassa mysliin hedelmiä, hän huomasi, että vieressä joku myi kuminaa. ”Tuotahan voisi kokeilla”, hän mietti ja siitä se alkoi. Tänä päivänä yritys toimii isoissa halleissa. Varaston puulaarien siemenet myllytetään optisten lajittelijoiden läpi. Portilta lähtee maailmalle pakattuja siemensäkkejä 2–3 yhdistelmärekallista viikossa.

 Lajittelusta jäävä epäkurantti siemenaines puolestaan tislataan eteeriseksi kumina- ja korianteriöljyksi, joita käytetään mm. lääkkeissä ja kasvinsuojeluaineissa.  Tislausjätekin hyödynnetään hallien lämmitysenergiana. Perustaja-isä on nykyään ”palkaton vapaaehtoistyöntekijä” ja yhdeksän työntekijän yritystä pyörittää poika Mark Engelholm aisaparinaan tuotekehityksestä vastaava ”pelle peloton” Matias Rönnqvist.

Kukkaisateria trooppisessa miljöössä

Yrittäjyyden ilosanomaa julistaa myös lounasravintolamme Lind´s kök. Ravintolan omistaja Maria Berg on pitkän linjan ammattilainen, joka on hankkinut kokintaitonsa työskentelemällä mm. Ruotsissa. Maria halusi kuitenkin kasvattaa lapsensa Suomessa ja niin perhe muutti takaisin kotiseudulle Närpiöön ja otti kontolleen vanhempien tomaattikasvihuoneet.

Pelkkä tomaatinviljely ei Marialle riittänyt ja niin hän perusti pienen pitopalveluyrityksen tilan varastorakennukseen. Tätä nykyä Lind´s kök on 200-paikkainen upea kasvihuoneravintola, jossa aterioidaan kukkivan granaattiomenapuun tai taatelipalmun katveessa ja yrttiruukkujen tuoksussa. Ravintola on talvikaudella tilausravintola, mutta kesällä se ilahduttaa kaikkia buffet-lounaallaan. Lounaspöytä hivelee sekä näkö- että makuaistia. Aterioissa käytetään tietysti paljon oman tilan tuotantoa, tomaatteja, mansikoita ja trooppisia hedelmiä. Malvat, liljat, samettiruusut ja muut syötävät kukat antavat väriloiston.

Signaaliviestijöiden salakuljetus

Närpiön Nämpnäsissä pääsimme vielä salaperäisen sotilasoperaation jäljille Stella Polaris -museossa. Suomalaisten radiotiedustelu oli sodan aikana tehokasta. Sodan loppupuolella alettiin pelätä Neuvostoliiton suurhyökkäystä ja uumoilla Saksan häviötä. Jos suomalaisten salainen tiedusteluaineisto joutuisi vääriin käsiin, monet ihmiset olisivat vaarassa. Signaalitiedustelu oli vaarallinen ammatti. Niinpä signaalitiedustelijat perheineen ja arkistoineen päätettiin lähettää turvaan Ruotsiin hyvin salaisesti. Närpiö osoittautui hyväksi väyläksi: Karikkoisessa saaristossa selvisivät vain paikalliset kalastajat ja toisaalta Närpiön murretta ei kukaan ymmärtänyt eivätkä salaisuudet näin vuotaneet.

Aina oppii uutta, kun vain lähtee pirtistä ihmisten ilmoille. Sen me kaikki allekirjoitimme kotimatkan alkaessa.

Leena Packalen